Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

torstai 8. joulukuuta 2011

lintumyssy

Pöllöt alkaa jo kyllästyttää kun Hipsiäiselle sellaisen pipon aiemmin tein mutta jotain eläinaiheista piti saada. Muiden blogeissakin oli vilahdellut toinen toistaan hienompia eläinhattuja mutta samanlaista en halunnut tehdä. Hetken mietin jos tekisin aplikoidun hatun mutta eilen illalla iski inspiraatio ja selkeä visio siitä mitä pitää tehdä. Hettu olisi kyllä pitänyt olla keltainen mutta ei löytynyt sitä joten niillä mentiin mitä kaapista kaiveltiin. Hattu perussiksak myssy, linnut novittan ohjeella, ovat siis molemmin puolin päätä tuulensuojana korville. Puikot 3 ja lankana seiskaveikkaa ja muita jämiä.








Ja sukat itselle, kun eksyin paikalliseen käsityöliikkeeseen ja eihän sieltä ilman lankaa päässyt pihalle.

1 kommentti: