Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

virkattu hattu

Novitan harmaa crystal kiehtoi ja nappasin sitä kaupasta mukaan yhden kerän ajatuksena tehdä pienemmälle jonkun näköinen myssy. Yritin ensin neulomalla mutta lopputulos oli niin jäykkä ja taipumaton että purkutöiksi meni. Seuraavaksi valitsin työstövälineeksi virkkuukoukun ja johan alkoi homma sujua. Hatusta tuli oikein sopiva sekä pienemmälle, että yllätykseni se venyi niin paljon että mahtui hyvin esikoisellekin :D

Ja koska Hapsiainen ei ollut kuvaustuulella sai mallin virkaa toimittaa myös Hipsiäinen.








Lisäksi sain toisenkin post-it tunnustuksen, tällä kertaa taikutilta, kiitos siitä :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Retro mekkotakki

Tätä kangasta oon hillonnut kaapissa viimeiset 5v kun en oikein osannut sanoa miksi se haluaa.

Nyt osasta tuli ihanaakin ihanampi hiippahuppuinen mekkotakki. Kaavoja ei ollut ja luonnostelmatkin muuttui kangasta leikatessa ja ommellessa. Vuorena paksua fleeceä ja hihoissa lisäksi vuorisatiini jotta hihat vaan sujahtaa paikoilleen ;) Alunperin suunnittelin vetoketjua, mutta koska sellaista ei just nyt heti mulle löytynytkään tuli tilalle nepparit.

Saaja itse ihastui takkiin ja juoksenteli se päällä ympäri huoneita :D





maanantai 10. syyskuuta 2012

seesteistä silkkivillaa ja sekalaista raitaa

 Hapsiaiselle syntyi cascaden jämistä neuleliivari, molempia ruskeita jäi n.10m muut langat meni tähän :D Värejä oli monta mutta tulipahan tyhjennettyä jämälankavarastoa. Malli päätti että ei tahdo olla kuvattavana.




Lasten serkulle pirtin kehräämön silkkivillasta neuletakki kokona n. 98cm. Eilen annettiin synttärilahjaksi ja ihan käypä oli käyttäjälleen.




lauantai 8. syyskuuta 2012

Tunnustus :D

Suorat saumat blogista sain pienen tunnustuksen, kiitos siitä.

Laitetaan eteenpäin, sitten:

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

sitten ne viisi blogia:

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

kettuja ja villavaatteiden tuunausta

Lapsille syntyi paapiin suunnittelemasta kettu-trikoosta samistelupaidat :D Kuvaaminen oli täysin mahdotonta, tämä otos oli ainoa edes sinne päin niistä kahdestakymmenestä otoksesta.


Lisäksi pistin palasiksi yhden huopuneen villahaalarin (pinkin) ja toisen tahraisen (valkoinen). Ja paloittelinpa myös tahraiset ja osittain huopuneet ruskovillan villiksetkin.

Pinkistä haalarista tuli pipon ulkopuoli ja hihoista lapaset, valkoisesta pipon sisäpuoli. Villahousuista tuli lapaset.

Ostin myös huutiksesta myllymuksujen siilineuloksesta tehdyn raglanhihaisen villahaalarin, joka saapuessaan osoittautui niin leveäksi että Hapsiainen olisi mahtunut kahteen kertaan haalarin sisään. Malli oli muutenkin täysin epäsopiva. Kavensin haalaria 45cm! leveydestä ja lisäsin eteen vetoketjun nappien tilalle, vaihdoin hihat istutetuiksi ja lisäsin lahkeisiin ja hihansuihin kavennuksista jääneistä suikaleista "resorit". Kyllä nyt kelpaa :)


 Lahkeet on kyllä ihan suorat, vaikka toinen on näköjään jäänyt kuvaan ihan vinkkeliin.