Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Korvien lämmitin

Oltiin ystävän kanssa joku aika sitten Helsingissä käymässä, minä ihan asialla ja hän seurana mukana. No tietysti hän halusi käydä myös shoppailemassa ja osti eräästä kaupasta sellaisen neulepannan korvien suojaksi jossa oli virkattu kukka koristeena. No minä en sellaista raaskinut siihen hintaan ostaa vaan ajattelin ehkä joskus kokeilla itse. Ja siitä se ajatus sitten lähti ;D

Lankana rose mohair vuodelta nakki ja kukka virkattu omasta päästä. (meni muuten 1,5h kun purin ja kirosin välillä :D)

torstai 24. marraskuuta 2011

sunrayta ja villakangasta

Hapsiaiselle valmistui pitkähihaista, aloitin valkoisilla resoreilla olevasta mutta ompeluvaiheessa hokasin että olin leikannut kankaan väärin päin, kuvio ylösalaisin.. No ei muuta kun uusi paita tulille. Ja tuosta epäonnistuneesta en nyt tiedä mitä sille tekis, käyttöön tuskin pääsee.








Lisäksi villakangashattu kaavakokeilulla, ihan hyvä tuli kun pistää kypärämyssyn päähän. Hapsiainen tosin yritti koko kuvan ottamisen ajan kiskoa hattua päästä :D



tiistai 22. marraskuuta 2011

Yöhousuja

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin niin postin mukana tuli hillitön määrä trikoota, siitä on nyt neljät aikuisten yöhousut surautettu ja vielä riittää paitoihinkin ;) Pukinkonttiin matkaavat. Lahkeet on resorilla pussitettu niin eivät jää jalan alle jos sattuu hillumaan pyjama päällä pitkin päivää.

Näiden leikkaus- ja ompeluvaiheen välillä vierähtikin tovi kun ensin sairastui Hapsiainen vauvarokkoon, parani ja ehti olla päivän terveenä kun Hipsiäinen sai kunnon flunssan näillä näkymin on RS-virus, vasta nyt alkaa olemaan hän parempi. Ja kuinka ollakaan tarttuihan tuokin tuohon pienempään :( Paljon on nukkunut liinassa kun makuuasennossa ei henkin meinaa kulkea kun on nenä niin täynnä räkää.


Hapsiaiselle kokeilin tehdä tunikaa kirjekuoripääntiellä, vähän vielä täytyy muokata mutta eiköhän tuosta ihan käyttökelpoinen tullut. Ihan hyvä tuosta pääntiestä tuli kun nyt sai sovitettua, siitä muutamat kuvat ;D




torstai 17. marraskuuta 2011

Housuja

Inspiraatio oli välillä jo kadoksissa mutta eilen posti toi joululahjoja varten monta metriä trikoota ja samalla se kangassäkki toi kadonneen inspiraation takaisin ;)

Hapsiaiselle vihreät velour housut ja mustat joissa tähti pyllyn päällä molemmat vähän reiluja mutta menevät kyllä :) Vauhtia on nykyään sen verran että paikoillaan ei voi pysyä sekuntia pidempään joten kuvien ottaminen on jokseenkin mielenkiintoista välillä :D




Joululahjoja pullonvihreät legginsit ja jogapantsit oliivinvihreästä velourista






Ja sitten pari söpöstely ruokalappua, näitä pitäis tehdä vielä useampi lisää, mutta tuhotaan nyt ensin ne joululahjatrikoot tuolta olohuoneen nurkasta.


tiistai 15. marraskuuta 2011

Kirjoneulesukat

Hipsiäisen jalka on kasvanut melkoisesti eikä viime vuoden 28 jalkaan tehdyt sukat enää mahdu, kas kummaa kun se jalka on nykyään 31/32 :D Mieli teki tehdä jotain puna-valkeaa joten siihen sopi oikein hyvin tuon Hipsiäisen villasukkien kasvatus, näitä täytyy vielä muutamat tehdä lisää. Jokainen joka enenmmän neuloo huomaa varmasti että valkoinen kuuluisi olla punaisella ja punainen valkoisella kuvioiden kohdalta mutta huomasin virheellisen ohjetulkintani siinä vaiheessa etten enää viitsinyt purkaa ja käyttäjälleen sopivat näistä tuli näinkin :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Epäonnistunut neulehaalari

Novitan jostain vanhasta ohjelehdestä bongattu ohje ja sen ainoan kerran kun teen ohjeen mukaan on tuotos aivan liian leveä pituuteen nähden, mutta jos olisin tehnyt leveyteen sopivan pituuden olisi tämä mennyt esikoiselle.
Ja napitkin on väärän väriset kun hankin puunappeja yhden liian vähän. Plääh, olkoot. Tulipahan tehtyä.
Kuvakin on ihan kauhea kun ärsyttää koko haalari.

Lankana nalle ja puikkoina 3


No pelastetaan karmea postaus sisarusrakkaudella :D

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Joululahjaa ja pitkähihaista

Pukinkonttiin taas yksi lahja lisää, eli taskulliset velourhousut. Taskuina on keltaista tähtrikoota violeteilla tähdillä.


Hipsiäiselle pari pitkähihaista kun mokoma on mennyt venähtämään 4cm :o parissa kuukaudessa ja nyt on useampi paita jäänyt napapaidaksi.

Kultakutrissa on kokeiluna takakappale aavistuksen pidempi, jos ei riekkuessa nousis ylös selkään niin pahasti. Sovituskuva saa odottaa aamuun kun Hipsiäinen on hereillä, ja jos suostuu kuvattavaksi :D

Tuo Petronella kutistui aika paljon pesussa, 1,5m palasta lähti 15cm. Kultakutrista ei lähtänyt kuin 4cm 1m pätkästä.


Hapsiaiselle housut

Mies valitteli kun ei pienemmällä ole tavallisia housuja kun yhdet :D muuten kaapista löytyy vaan haalarimallisia housuja/terättömiä potkareita, millä nimellä itse kukin niitä kutsuu.

Näissä on nyt kukka pyllyn päällä ja lahkeissa velourista "resorit". Koko on n. 74cm mutta menevät hyvin kun vähän kääntää lahjetta.