Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Retromekko ja apila polvihousut

Ottobreen sweet home kietaisumekko kaava vaikutti kokeilemisen arvoiselta, joten retrokangas joutui uhriksi;) Ja vielä jäi reilusti jäljelle :) Kokona 74cm ja aavistuksen valuu toinen olka.

Sisäpuoli harmaata valkopilkullista ohutta puuvilla pikku iidan puodista, ja kiinnityksenä kam-nepit. Piti tulla nappi mutta tein napinläven väärään olkaimeen ja ommelta purkaessa tein kankaaseen pienen reiän.

Polvihousut on metsolan keltaista apila joustista. Ilman kaavoja tehty, suunniteltu leikatessa sen mukaan miten kangas riittää. Siitä ei sitten jäljelle jäänytkään kuin pari epämääräistä suiroa. Koko n. 74/80cm

Neiti 10kk on mahdoton kuvattava nykyään, ei sekuntiakaan paikoillaan ja kun ottaa kameran käteen on lapsi kävellyt jo nenän eteen ennen kuvan ottamista. 









4 kommenttia:

  1. Ihan mahtava mekko ja kivat housut :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo mekko. Mullakin se on sillä loputtoman pitkällä to do -listalla odottamassa vuoroaan, mutta voi olla että meitin pallero kasvaa siitä yli ennenkuin saan sen aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat nuo pöksyt!:)
    Sulle oisi tunnustus mun blogissa: http://hulamaja.blogspot.com/2012/03/tunnustus.html

    VastaaPoista
  4. Tuo mekko on niin hurmaava pikkuisilla tytöillä <3
    Minullakin olisi sinulle tunnustus, näköjään sama kuin Hulamajalla :D

    VastaaPoista