Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Lapaskaava kokeilua

Hipsiäiselle hankin viime keväänä ruskovillan lapaset jotka olivat ensimmäisen tunnin pito kerran jälkeen sen näköiset että niitä on käytetty koko kevät. Joten hieman olin pettynyt hinta-laatu suhteeseen. Malli näissä oli oikein hyvä ja niitä kädessä pyöritellessä ajattelin kokeilla piirtää kaavan ja tehdä eri variaatioita eri materiaaleista.

Ensin kokeilin tehdä pikipallopulista joka osoittautui vaippakäyttöön sopimattomaksi kun pesuissa siitä irtoaa laminointi.. Ja nyt sitä on jonkun verran tuolla kaapissa. Tästä ensimmäisestä tuli auttamattoman pieni Hipsiäiselle ja liian suuret Hapsiaiselle, onneksi Hapsiaisen käsi kasvaa. Vihreät olikin sitten uuden kaavan piirtämisen jälkeen sopivat ja hiekkalaatikolla jo testattu oikein toimiviksi ja Hipsiäinen piti väristä. Mutta näiden ompelu oli jokseenkin ärsyttävää kun saumuri jostain syystä päätti olla ompelematta kahta pul-kangasta yhteen.

Hapsiaiselle tein sydänkankaan tilkuista lapaset nyt syyskeleille kun yllätteän ulkona alkaa olla aika viileä myös liinavauvalla. Ah niin helppoa ja nopeaa kun jotain huvittais tehdä mutta aikaa on rajoitetusti.


Hipsiaisen päätelmät hanskojen erinomaisuudesta ja toimivuudesta hiekkalaatikolla ja ulkoilessa saivat ajatuksen kytemään omista lapasista samalla kaavalla.

Tuumasta toimeen kaappiin säilöttyjen osittain huopuneiden, joistain kohdin reikäisten ja tahraisten ruskovillan villavaippahousujen kanssa. Lisäksi kangaskaapin jemmasta löytyi pieni pätkä Myllymuksujen merinovillainterlockia jonka laitoin lapasten ulkopinnaksi piilottamaan sisäpuolen tahrat. Molemmissa lapasissa on vartena lahkeet ja sisäpuolella sitten muuta osaa niistä vaippavilliksistä. Oikein toimivaa ja toivottavasti ne sormet pysyisivät talvella lämpöisinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti