Tervetuloa ihmeelliseen maailmaan, luvassa kaikenlaista onnistunutta ja ei niin onnistunutta.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Pallo mekko

Majapuun palloneuloksesta mekko rimpsuhelmalla ja pitsillä, kuten kuvasta näkyy omistaja on onnellinen.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille :)



lauantai 8. joulukuuta 2012

Yöpuku

Meillä on talvisin kylmä, tosi kylmä. Vaikka asutaan kerrostalossa saa talvella nukkua yönsä pitkissä lahkeissa ja hihoissa.

Hipsiäisellekin iski kylmä ja suuri kateus Hapsiaisin öisin käyttämiä kokopukuja varten (joo, niitä nykyisin kutsutaan jumpsuiteiksi mutta musta se on tyhmä nimi, eikä suomen kieltä ollenkaan) joten tein kateelliselle oman. Materiaaliksi valikoin Majapuun velouria, joka riitti juuri ja juuri kun teki lahkeisiin katkokset.

Kaavaa ei ollut, mittailtu paidan ja housujen kanssa sopiva pituus.

Hyvä tuli ja Hipsiäinen oli kovin iloinen. Kuvatessa keskittyi lähinnä pomppimaan ympäriinsä :D




tiistai 4. joulukuuta 2012

Tähkäpää mekko

Joululahja toiveena esitettiin prinsessaiaheista mekkoa, tähkäpään sellaista. Joten tuumasta toimeen, nuken mekosta mallia, kaavoitus esikoisen avulla.

Puhvihihat, kaulukseen pitsiä, samoin helmaan (on muuten täsmälleen samaa kuin nuken vastaavassa), alushameeksi tylliä, eteen "nyöritys" samattinauhasta. Ja hihojen kangas ommeltu ensin suikaleista kun ei sopavalla leveydellä ja väreillä löytynyt valmiina.

Ihan hetkeen en muista harsineeni käsin näin paljon :D Mutta hyvä tuli, toivottavasti kelpaa myös pienelle prinsessalle ;)